Sivut

18.6.2021

UNELMAKOTINI

Sain jo alkuvuodesta idean koota unelmakotini ominaisuuksia postaukseksi, mutta tämä postaus on kerta toisensa jälkeen jäänyt puolitiehen ja kaikkien opiskelu- ja työjuttujen jalkoihin. Nyt ehdin viimeinkin editoida kuvat tekstin kaveriksi, joten unelmakotilistani näkee kuin näkeekin päivänvalon vielä tämän kuun puolella. 

Oikeastaan mulla on yhden sijaan kolme haaveiden kotia. Yksi haaveiden kodeistani on melko realistinen suunnitelma kodista, johon voisin muuttaa seuraavien viiden vuoden aikana. Toinen haaveiden kotini on suurempi asunto tai omakotitalo, johon voisin muuttaa myöhemmässä elämänvaiheessa. Kolmas unelmakotini taas on osittain epärealistinen, sellainen jos mikä tahansa olisi mahdollista -haave. Tämän postauksen kotihaaveet koskevat ensimmäistä unelmakotiani eli asuntoa, johon toivon seuraavaksi muuttavani.



Unelmakodin kriteerit:

Hyvä sijainti. Nykyisen asuntoni sijainti Tampereella on ihana. Lähellä on kaksi isoa kauppaa, yliopistolle kävelee alle puolessa tunnissa, eikä keskustakaan ole kaukana. Lisäksi kulkuyhteydet ovat hyvät lähes joka puolelle kaupunkia. Haluaisin jatkossakin asua suhteellisen lähellä joko iso(hko)a kauppaa tai työpaikkaani, parhaassa tapauksessa molempia. En haluaisi hankkia omaa autoa ainakaan lähivuosina, joten sijainti on mulle yksi tärkeimmistä kriteereistä asuntoa etsiessä. Jos töihin, kauppaan tai molempiin voisi kävellä tai pyöräillä, hyötyliikuntaakin kertyisi lähes itsestään. 

Sauna. Rakastan saunomista, joten oma sauna olisi niin ihana. Kun olisi oma sauna, voisi jatkaa lauantaisaunaperinnettä ja olisi aina paikka, jonne mennä rentoutumaan ja vapautumaan stressistä. 

Erillinen makuuhuone. Nykyisessä yksiössäni koko koti on yhtä huonetta. Jos etsin seuraavaakin kotia yksin, en välttämättä tarvitse enempää tilaa. Vähän enemmän sitä kuitenkin haluaisin. Jos makuuhuone olisi oma erillinen tilansa, sänky ei näkyisi kaikkialle asunnossa, mikä rauhoittaisi kodin yleisilmettä huomattavasti. Makuuhuoneeseen voisi sijoittaa myös työpöydän ja/tai kaapin/lipaston säilytystilaa tuomaan. 

Piano. Olen harrastanut pianon soittamista aktiivisesti hieman yli kymmenen vuotta. Aina Porissa ollessani olen ylläpitänyt soittotaitojani vanhempieni pianolla. Oma piano mahdollistaisi soittotreenit joka päivä. Kun mulla olisi piano omassa kodissani, voisin myös oikeasti harkita pianotunneille palaamista, mistä aina silloin tällöin haaveilen. 

Kirjahylly. Lähes kaikki omistamani kirjat ovat olleet viime vuodet lapsuudenkodissani Porissa, sillä priorisoin esimerkiksi kirjoituspöydän ja ison lipaston kirjahyllyn edelle. Kaksiossa tai kolmiossa tilaa olisi varmasti sen verran, että osan siitä voisi pyhittää kirjoillekin. 




Iso peili / kokovartalopeili. Nykyisessä asunnossani isoin peili löytyy vessan peilikaapin ovista. Kokovartalopeili ei ole tietenkään mikään absoluuttinen tarve, mutta helpottaisi kyllä elämää ja näyttäisi kivalta. 

Avara pohjaratkaisu. Käytävistä ja väliseinistä tulee helposti hukkatilaa asuntoon, kun taas avara pohjaratkaisu tuo pienempäänkin asuntoon tilan tuntua. Erityisesti toivon, että keittiö ja olohuone olisivat samaa tilaa. Tähän olen jo tottunut, joten en usko, että kelpuuttaisin muunlaista asuntoa, ellei se sitten muuten olisi aivan täydellinen.

Piha. Haaveilen rivitaloasunnosta, jossa olisi oma piha, edes pieni sellainen. Se toisi paitsi omaa rauhaa, myös antaisi parveketta paremman mahdollisuuden kasvattaa jotakin, kuten yrttejä.

Millaisia ominaisuuksia tai asioita sun unelmien kodissasi olisi?

2 kommenttia :

  1. Ihanan inspiroiva postaus 😍 Mun listalta löytyisi pitkälti samoja juttuja! Sauna olisi mukava lisä nykyiseen asuntoon lisättynä sekä erillinen makuuhuone, ehkä joskus tulevaisuudessa myös oma pihakin. Olisi ihana jos olisi joku pieni puutarha mitä hoitaa, tai vaikka joku vanha omenapuu pihassa. Kokovartalopeili on kyllä kätevä, mulla on joku tuollainen seinäpeili pystyssä seinää vasten niin toimii sen virassa. Sen saa kätevästi mahdutettua aika pieneenkin tilaan. Toivotaan että pääset toteuttamaan näitä asuntohaaveita pian! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ai että, pieni puutarha olisi kyllä ihana. Yrttejä, omenapuu ja muutama marjapensas... 😍 Musta tuntuu, että kun alan sitä seuraavaa asuntoa etsimään, tulee kyllä haasteita, koska tietty sijainti on mulle niin tärkeä, mutta kuitenkin toivoisin omaa rauhaa. Enkä kyllä hevillä luovu myöskään saunahaaveesta. Asunnon hankintavaiheessa pitää vaan yrittää olla kärsivällinen niin eiköhän aika monta kotihaaveetta toteudukin, jos malttaa tarpeeksi etsiä ja odottaa. Toivottavasti sä saat tulevaisuudessa saunan ja pienen pihan myös :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }