PÄIVÄ RAUMALLA SERKUN KANSSA

Rauma on vajaan tunnin ajomatkan päässä Porista, mutta silti olin ennen tämänkesäistä reissua käynyt siellä vain kaksi kertaa. Toinen Raumavisiiteistäni oli kolmannen tai neljännen luokan luokkaretki (en enää muista kumpi), ja kerran kävimme Raumalla perheeni kanssa, mutta siitäkin on sen verran aikaa, ettei mielikuvia ihan hirveästi ole. Kesän 2020 Rauman reissukin meinasi jäädä tekemättä, sillä päiväreissu sinne siirtyi monta kertaa eteenpäin. Alun perin olin menossa kaupunkiin kesäkuussa erään ystäväni kanssa. Kummallekin suunnittelemallemme päivälle luvattiin kuitenkin kunnon koiranilmaa, joten lykkäsimme yhteistuumin Rauman reissua heinäkuun puolelle. Lopulta emme toteuttaneet reissua kyseisen ystävän kanssa, sillä suunnitelmamme muuttuivat vielä muutamaan otteeseen, emmekä enää ehtineet ennen ystäväni muuttoa. Heinäkuun loppupuolella tajusin yhtäkkiä, että minulla olisi elokuun alussa maanantaivapaapäivä, joka olisi täydellinen kesäreissulle. Lähes saman tien mieleeni juolahti myös, että voisin pyytää serkkuani Roosaa seuraksi. 

Elokuinen maanantai valkeni pilvisenä, eikä sää ollut erityisen lämmin. Forecan sivujen mukaan pilvipeite alkaisi kuitenkin rakoilla myöhemmin päivällä. Vaikka ei ollut aivan täydellinen sää, olin niin iloinen, että suunnitelmamme toteutui ja pääsimme lähtemään, sillä korona-aikana sekään ei ollut mikään itsestäänselvyys. Latasin kameran akun, tarkistin pariin otteeseen, että kaikki oli varmasti mukana ja lähdin sitten puolen päivän aikaan hakemaan Roosaa. Ajomatka kului nopeasti jutellessa ja Ysäriä kuunnellessa, ja ennen kuin huomasimmekaan tien reunassa näkyivät jo ensimmäiset Vanha Rauma -opasteet. Ensimmäinen vastaan tullut parkkipaikka oli tupaten täynnä, mutta kaikeksi onneksi tien toisella puolella oli toinen parkkipaikka, joka oli lähes tyhjillään. Kahdenkymmenenneljän tunnin maksuttomia parkkipaikkoja oli vanhan kaupungin ympäristössä kivan paljon. Se onkin varmasti asia, jota monet auton kanssa liikkeellä olevat turistit arvostavat, sillä näin helppoa ja halpaa pysäköintiä ei tosiaankaan monessa paikassa ole tarjolla.

Meillä ei ollut erityistä suunnitelmaa, joten lähdimme kävelemään autolta satunnaiseen suuntaan. Kameran kaivoin heti alkumetreillä esiin, sillä Vanha Rauma jos mikä on täynnä kaikkea kaunista. Paikasta kuin paikasta saattaa saada joskus enemmän irti, kun on etukäteen miettinyt, mitä siellä haluaa tehdä ja nähdä. Suunnittelematon haahuilukin toimii silti mielestäni oikein hyvin, ainakin Vanhan Rauman kaltaisella pienehköllä alueella. Etsimme tarkoituksella vain Suomen kapeimman kadun Kitukrännin ja Pyhän Ristin kirkon. Alun perin tarkoituksenamme oli myös käydä Vanhan Rauman Kaffebarissa, mutta siellä näytti niin täydeltä, että menimmekin Cafe Saliin. Sieltä sai ihanan näköisiä jäätelöannoksia, mutta me jätimme jäätelöt myöhemmäksi ja tilasimme molemmat toastin. Poikkesimme päivän aikana muutamassa sisustusliikkeessä ja kirjakaupassa, jossa oli kaunis vanhanaikainen sisustus ja kutkuttava kirjojen tuoksu. Muuten aikamme kului puutaloja, puutarhoja ja sympaattisia mukulakivikatuja ihastellen.

Kiitos Roosalle kuvasta <3

Päivän mittaan lämpötila nousi, ja lopulta aurinkokin alkoi paistaa. Kävellessä tuli kuuma, ja jäätelötauko alkoi houkutella ainakin itseäni koko ajan enemmän. Kun huomasin erään kadun varrella jäätelökioskin sijaan kokonaisen jäätelöpuodin, ei mennyt kovin kauaa, kun olin jo houkutellut serkkuni sisään tutkimaan sen valikoimaa. Minetin jäätelöä myyvässä puodissa runsaan tiskin edessä iski paha valinnanvaikeus, mutta lopulta päädyin itse ottamaan pallon vadelmasorbettia ja sen kylkeen toisen pallon suolaista toffeekaramellijäätelöä. Serkkuni päätyi kirpeään omenasorbettiin ja vaahtokarkkipalloon, jos nyt oikein muistan. Nuo olivat kyllä heittämällä kesän parhaat jäätelöt, ja tätä kirjoittaessakin alkoi kumma kyllä tehdä mieli jätskiä :P Jäätelötauon jälkeen kävimme vielä tutkimassa paremmin muutamia aiemmin ohittamiamme katuja ja kujia. Meidän piti "ihan hetki vain" vielä tutkia paikkoja, mutta lopulta siinä kului ainakin tunti, sillä jostain löytyi aina vain uusi kuja, jota emme vielä olleet kolunneet. Todettuamme kellon olevan jo aika paljon, suuntasimme Amarilloon syömään, ja sieltä puolestaan lähdimme syömisen jälkeen aika lailla suoraan kotimatkalle. Vanhan Rauman läpi autolle kävellessämme ilta-auringon säteet loistivat kultaisina kattojen yllä ja loivat mukulakiville jo piteneviä varjoja. Silloin päätin, että seuraavan kertaan niillä kaduilla ei kulu kymmentä vuotta.

Emme tehneet mitään hurjan ihmeellistä, mutta inspiroiduin kesäreissustamme todella. Mietin miten ihanaa olisi joka kesä käydä jossakin uudessa paikassa (tai vanhassa pitkän tauon jälkeen) ja kulkea ympäriinsä kameran kanssa, eksyä sivukaduille, testata houkuttelevia kahviloita... Raumavisiitti muistutti myös siitä, että kivojen kokemusten perässä ei tarvitse välttämättä lähteä edes kotimaakunnan ulkopuolelle, vaan läheltäkin löytyy yhtä sun toista upeaa.