Sivut

26.9.2020

ELOKUUN PUHELINKUVIA

Hellurei kaikki!

Tulin Poriin jo tiistai-iltana, sillä mulla oli keskiviikkona ja torstaina töitä. Eilinen päivä meni kolmeen asti aika pitkälti Zoomluentojen parissa, ja illemmalla lähdimme siskoni kanssa käymään Pomarkussa pappamme luona. Ilta huipentui Voice of Findandin finaalin katselemiseen koko perheen voimin, ja pakko se on myöntää, että muutama spontaani riemunkiljahdus pääsi ilmoille, kun voittaja selvisi :D Tuossa välissä taas mun tunteet laskivat todella miinuslukemille. Ahdisti, väsytti ja turhautti. Hetkellisesti kaikki yrittäminen, ponnistelu ja tsemppaaminen monessa asiassa tuntui aivan turhalta. Tiedättekö kun useita sellaisia yksinään pieniltä tuntuvia juttuja kasaantuu, ja lopulta ne ovat yhteensä ihan liikaa? Just niin mulle eilen kävi. Onneksi tänään on jo vähän valoisampi fiilis.

Nyt kuulumisista postauksen varsinaisen asiaan eli elokuun puhelinkuviin. Oon näiden kanssa niin paljon myöhässä, että melkein hävettää, mutta lupaan petrata pikku hiljaa. Ehkäpä siis syyskuun puhelinkuvia jo ennen lokakuun puoliväliä...


lenkillä mökkitiellä / työillan jälkeen / Eräs elokuinen vapaapäivä kului serkkuni Roosan kanssa Raumalla. Postauksen Rauman reissusta pääset lukemaan tästä. / Cafe Salin toastit olivat ihan älyttömän herkulliset :P


kaunis Pyhän Ristin kirkko / vanhan Rauman kenties kuuluisin (ja Suomen kapein) katu / Nähtyäni jäätelöpuodin houkuttelin välittömästi serkkuni jätskitauolle. / Vanhan Rauman kaduilla riitti niin paljon ihasteltavaa, että sinne olisi kiva ehtiä ensi kesänäkin.


lenkkimaisemia / rakkautta Puuvillakortteliin osa 1243 tai jotain sinnepäin / auringonlasku mökillä / opintojen suunnittelua (ja hampaiden kiristelyä)


Marjakausi meinasi tänä vuonna mennä multa ohi, mutta ehdin kuin ehdinkin poimia vähän punaisia marjoja pakkaseen kotipihan puskista. Onneksi sisko poimi niitä myös ja jaettiin saalis puoliksi, vaikka mun työpanos olikin tänä kesänä hieman pienempi. / pihlaja työmatkalla / Kävimme siskoni kanssa perinteisillä Spice ice -jäätelöannoksilla mun toiseksi viimeisen kesätyöpäivän jälkeen. / kesän viimeinen työpäivä


mökillä / Postcrossingkorttien kirjoittaminen oli kivaa lomatekemistä. Mulle tuli niin hyvä fiilis, kun arkistoistani löytyi merenkulkuaiheinen kortti entiselle merimiehelle lähetettäväksi. / suuntana Tampere / lukuvuositarraa opiskelijakorttiin jonottamassa, tämä on toistaiseksi mun ainoa käynti yliopistolla kesäloman jälkeen


Tää oreojätski oli ihan superhyvää! / syksyn ensimmäisiä kokkailuja, Härkis Tikka masala on nopeutensa ansiosta yksi mun arkiruokalemppareista / Luin loppukesästä lomani aikana Auschwitzin tatuoijan, iso suositus! / Serkkuni Roosan ylioppilasjuhlia vietettiin viimeisenä kesäviikonloppuna. Aloimme siskoni kanssa suunnitella ylioppilaskorttia hänelle ainakin kuukautta ennen juhlia, sillä halusimme virallisen kortin lisäksi koota yhteisiä muistojamme ja hauskoja elämänohjeita tällaiseen extrakorttiin. Vaikka suunnittelun kanssa olimme ajoissa, toteutus jäi vähän viime tinkaan 😅 Lopputuloksesta tuli siitä huolimatta sellainen kuin toivoimmekin.


lähdössä juhlistamaan ylioppilasta / Sain melkein päänsäryn, kun yritin saada selkoa tästä tekstistä lukupiiriä varten. / maskien aikakausi / Yliopistoarki alkoi Tampereella tavaroiden purkamisella ja järjestelyurakalla.

Mitä sulle jäi mieleen elokuusta?

2 kommenttia :

  1. Huh, Sisun kanssa opintojen suunnittelu on kyllä hurjaa puuhaa :D Nam, onpas ihanan näköstä tuo Oreo-jätski! Elokuusta mulle jäi mieleen just opintojen alku sekä muutto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vielä kun olen itse tottunut ihan erilaiseen järjestelmään 😅 Toi oreojäätelö oli kyllä niiiin hyvää, saiskohan sitä jostain kaupastakin? Sulla onkin ollut elokuussa oikein muutosten kuukausi!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }