Mun viimeinen harjoittelupäivä elokuun kolmantenakymmenentenä oli ihana, mutta myös haikea. En olisi voinut vielä viime syksynä kuvitella, että mikään asia saisi mua kaipaamaan takaisin Poriin. Mutta harkka sai, tai paremminkin työyhteisö, jossa sain ensimmäisen toimittajakesäni viettää.
Tulin takaisin Tampereelle viime viikon lauantaina. Viikonloppu kului paitsi tavaroita järjestellessä, myös ajatuksia kasatessa ja henkisesti maanantaihin valmistautuessa. Sunnuntaina ehdin myös vihdoin leffaan katsomaan Leijonakuninkaan, ja samalla näimme pitkästä aikaa ystäväni Ullan kanssa.
Vaikka olin kuinka psyykannut itseäni deadlinejen kohtaamiseen ja luentoihin, arki iski silti aika kovaa vasten kasvoja. Olinkin alkuviikon tosi ahdistunut. Epätietoisuuden ja heti päälle puskevien vaatimusten keskellä tuntui vaikealta hengittää. Koin vahvoja riittämättömyyden tunteita ja tuntui siltä, etten yksinkertaisesti jaksaisi.
Loppuviikkoa kohden asiat ovat kuitenkin hitaasti, mutta varmasti selkiytyneet. Ajatukseni ovat taas kääntyneet siihen suuntaan, että eiköhän tämäkin syksy tästä vielä lähde käyntiin. Kävin torstaina opintokoordinaattorin puheilla ja kyselin asioita niin kauan, että ymmärsin. Vihdoinkin mulle muodostui kokonaiskuva siitä, mikä mun opintojen tilanne on ja mitä kursseja multa vielä puuttuu. Ja se tuntuu ihanalta. Pari sähköpostia vaaditaan vielä sivuaineasioiden selvittelyyn, mutta muuten oon nyt selvillä siitä, mitä mun pitää tehdä valmistuakseni ensi keväänä yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi.
Jahkailin pitkään jaksaisinko lähteä torstaina syksyn ensimmäisiin haalaribileisiin, sillä olin hirveän väsynyt. Lopulta kuitenkin menin, ja sekin tuntui pitkästä aikaa hyvältä. Lähdin kuitenkin suhteellisen ajoissa kotiin, koska mun perjantaipäivä alkoi pakollisen ruotsin kurssin ekalla luennolla. Odotukseni eivät olleet kovin korkealla, sillä keväällä käymäni akateeminen englanti oli yksi kovimmista opiskeluun liittyvistä koettelemuksistani koskaan. Häpesin koko kurssin ajan olemattomia englannintaitojani, jotka eivät sen paineen alla kehittyneet juuri mihinkään. Opetus painottui englannin kohdalla paljon siihen oletukseen, että tietyt asiat olisivat kaikilla hallussa, joten ei todellakaan ollut suurta herkkua rämpiä kurssia läpi. Ruotsin luento oli kuitenkin ihana verrattuna viime kevään kielipainajaiseen, ja lähdinkin sen ansiosta hyvillä mielin viikonlopun viettoon.
Koko tämän viikon vietin myös kämppiselämää siskoni kanssa, joka pääsi vasta nyt viikonlopun aikana muuttamaan omaan asuntoonsa. Yhteiselomme sujui oikein kivasti pienestä ahtaudesta huolimatta, mutta on kieltämättä kiva, kun saan taas asuntoni kokonaan itselleni ja kaikki tavarat oikeille paikoilleen.
Eilen näimme toistamiseen viikon sisällä ystäväni Ullan kanssa ja vaihdoimme syömisen ohella kuulumisia pitkän kaavan mukaan. Muuten viikonloppu kului lähinnä siskoni muuttohässäkässä, kokkaillessa, siivoillessa ja tietokoneen ääressä opiskelujuttujen parissa.
Tää koko postaus oli tosi tällaista tajunnanvirtaa, mutta toivottavasti en ihan hirveästi poukkoillut aiheesta toiseen. Tällainen oli joka tapauksessa mun ensimmäinen arkiviikko kesän jälkeen. Palailiko joku muukin arkeen vasta näin syyskuussa?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!