Sivut

15.6.2016

BLOGITIIMI HAUSSA

Moikka! Mä oon jo pidemmän aikaa pyöritellyt mielessäni ajatusta jonkinlaisesta blogitiimistä ja nyt mä sain vihdoinkin aikaiseksi laittaa tämän homman aluilleen. Mistä siis on tarkemmin sanottuna kyse?


Mä etsin blogitiimiini 5-20:tä lifestylebloggaajaa, joiden toivoisin mahtuvan ikähaarukan 15-25v. sisälle. Sukupuolella ei ole väliä, eikä myöskään sillä, kuinka kauan oot blogimaailmassa ehtinyt pyöriä. Tärkeintä on kiinnostus yhteistyöhön sekä se, että oot valmis sitoutumaan silloin tällöin yhteisesti julkaistaviin postauksiin. Oon ajatellut alustavasti, että yhteisellä teemalla toteutettavia postauksia julkaistaisiin noin kerran kuukaudessa ja lisäksi perustettaisiin WhatsApp-ryhmä, jossa voitaisiin paitsi tutustua - myös jakaa blogiin liittyviä ideoita ja ongelmia toistemme kanssa. Nämä ovat tietenkin vain ajatuksia ja aika näyttää sitten millaiseen lopputulokseen päädymme tiimin kanssa. Nyt mä kuitenkin toivoisin että jos just sä kiinnostuit tästä, niin laita kommenttia tulemaan! Kerro kommentissasi vähän ajatuksiasi tähän tiimiin liittyen ja/tai miks just sä haluaisit kuulua sellaiseen. Muista myös linkittää sun blogi kommentin perään!


Kun sopivat bloggaajat ovat löytyneet, mä otan heihin yhteyttä ja pistetään sitten WA-ryhmä aluilleen. Nyt mä jäänkin sitten vain jännittyneenä odottelemaan, toivottavasti saadaan kiva porukka kasaan! : Jenny

TIIMI ON NYT VALITTU, JOTEN EI ENÄÄ KOMMENTTEJA KIITOS!!!

43 kommenttia :

  1. Milloin alat tsekkailee opintopolkua? Ei hitto kun kuumottaa.... I wanna know I wanna know

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeistään ens viikolla varmaan :) Jaan kyllä ihan samat tuntemukset sun kanssa eli et oo yksin... tulispa ne tiedot jo!!

      Poista
  2. Hei olen maaliskuusta lähtien kirjoittanut blogia ja kirjoitan kaikesta mitä mieleen tulee ja mitä elämässäni tapahtuu. http://shuhuin.blogspot.fi/2016/06/livbox-kesakuu-2016.html Tuossa mun blogiin linkki jos haluat tutustua. Ikää mulla on jo melkein 30vuotta

    VastaaPoista
  3. Hei mä olisin kiinnostunut tosta blogitiimistä! Pyörittelin jokin aika sitten itsekin ideaa blogitiimistä, mutta se jäi mulla kuitenkin unholaan pääsykoerumban vuoksi, mutta nyt ois kyllä taas inspiraatiota ja innostusta aihetta kohtaan. :)

    Blogitiimi kuulostaa musta tosi hauskalta, sillä siinä tutustuisi muihin bloggaajiin, saisi vinkkejä ja apua tarvittaessa, sekä uskon sen antavan taas jotain utta bloggaamiseen. Kerran kuukaudessa julkaistava yhteispostaus kulostaa hyvältä, sillä kuukaudessa ehtisi miettiä ja valmistella seuraavan postauksen rauhassa.

    Voisin tätä blogitiimi juttua "mainostaa" omassakin blogissa ja laittaa sitten linkkiä tähän postaukseen, jos joku tästä kiinnostuisi :) Olisi nimittäin ihan huippua saada tiimi kasaan, ja katsoa mitä annettavaa sillä olisi =)

    https://anskisss.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ois kyllä ihan huippua jos viitsit "mainostaa" tätä blogitiimijuttua! Sulla näyttää olevan myös paljon kiinnostusta tätä kohtaan, joten ehdottomasti oot mukana jos vaan tiimi saadaan kasaan :) Musta myös toi vinkkien ja avun saaminen ois ihanaa tiimissä, mut katsotaan tosiaan saadaanko lisää kiinnostuneita houkuteltua mukaan!

      Poista
    2. Mä olisin ainakin kiinnostunut lähtemään mukaan! Tälläinen blogitiimi kehittäisi varmasi mun blogia, että myös muiden mukaan tulevien ja toisi myös uutta blogeihin. Samalla myös saisi sen "blogitukijoukon" jolta kysyä apuja ja neuvoja tarvittaessa, mitä tuossa ylempänä ollaankin jo sanottu :).

      Aika samoilla fiiliksillä mennään kuin Anniina eli jos saadaan blogitiimi kasaan niin olisi hienoa nähdä miten se kehittyisi eteenpäin ja kuinka yhtenäinen blogitiimistä tulisi :).

      Itsekkin voisin blogissani mainita tästä, jos sitä kautta saisi porukkaa innostumaan tästä :).

      Wreck This World

      Poista
    3. Jes kiva saada lisää porukkaa kasaan! Ja sulle samat sanat kuin Anniinalle et jos tosiaan viitsit vähän tätä juttua mainostaa niin ihan mahtavaa :) Mä kyllä uskon että saadaan vielä hyvä porukka kasaan ja tuokin on kyllä ihan totta että blogiin tulee jotain uutta tän jutun myötä - puhumattakaan siitä, että tutustuu vähän muihinkin bloggaajiin!

      Poista
  4. Moikka!
    Tää kuulostaa aivan mahtavalta - juuri sellaiselta mitä kaipaisin. En vielä kirjoita blogia, mutta mulla on alusta valmiina, kamera tilauksessa ja postauksia valmiina. Blogimaailma on mulle tuttu jo monen vuoden takaa, olen seuraillut blogeja paljon ja kirjoittanut aikaisemmin (onneksi vanhalla blogillani on vielä lukijoita, joten siten myös uudella on jotain pohjaa)
    Tulevaan blogiini on tulossa juttuja kauneudesta, tyylistä, sisustuksesta, kasvisruuasta ja ennen kaikkea matkustamisesta - olen ollut juuri reilun kuukauden maailmalla, mutta kun sunnuntaina palaan kotii avaan heti koneen ja blogijutut.
    Ymmärrän, että kun minulla ei ole näyttöä blogistani, ei minua ehkä suoraan hyväksytä mukaan. Voisinko olla vaikka se yksi ylimääräinen jäsen, joka otettaisiin mukaan kun voin näyttää postauksiani? :)
    Jotain osviittaa voi saada instagramistani (jjjonski) ja asian tiimoilta muhun voi olla yhteydessä vaikka facebookissa ( jonna hällström) :)
    Ja tosiaan, olen 20 vuotias yliopisto-opiskelija, asun Helsingissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti pääset mukaan, koska tässä ei nyt vielä ole niin montaa bloggaajaa ja tekstin perusteella kuulostaa tosi hyvältä :) mutta ilmoittelen tosiaan vielä myöhemmin kun oon tutustunut kaikkiin halukkaiden blogeihin!

      Poista
  5. Moikka! Mäkin oisin kiinnostunut, jos tosiaan vaan pääsee mukaan. :) Reilun vuoden oon kirjoittanut tota blogia ja se on hiukan lifestyle tyylinen. http://dreamswithmistakes.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle sama kuin edelliselle, eli ilmoittelen sitten vielä tarkemmin kun saan kaikkien blogit tsekattua läpi! :)

      Poista
  6. Oon jo pari kertaa lukenu tollasesta ideasta, mutta ei oo kumminkaan tuntunut täysin oikeelta.. Tästä sain kumminki jotenkin rennomman ja kivemman vaikutelman, oon siis messissä! :)
    jasmintuomi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva että kiinnostuit! :) Mä alan tässä pian katsomaan näitä blogeja läpi ja ilmoittelen sitten tosiaan myöhemmin (luultavasti viikonloppuna) mukaan valituille!

      Poista
  7. Mä olin jo kiinnostunut yhessä toisessa mutta siitä ei ilmeisesti tullut ajatusta isompaa. Eli mä oisin kiinnostunut! Nanna97.blogspot.fi
    18v sisustusta opiskeleva nuori. Blogi sisältää Arkea syvemmin, opiskelua, kuvausreissuja ja kaikkea siltä väliltä. Kirjoitan aitoa ja ei niin materialismista blogia. :) Oon blogannut 4v. Välillä ei oo motivaatiota mutta uskon että just tälläset lisäis sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tulee lisää kiinnostunutta porukkaa! Mä tosiaan ilmoittelen varmaan viikonlopun aikana sitten mukaan valituille :) jos ei tule kauheasti enempää halukkaita niin voi olla että kaikkikin pääsevät mukaan...

      Poista
  8. Heippa! Tää on kyllä todella mahtava idea, ja haluaisin päästä osaksi sitä. Oon 22-vuotias nuori nainen ja olen useamman vuoden kirjoitellut lifestyle-blogia. Nyt blogi on palannut tauolta ja postauksia alkaa taas tulemaan 4-5 kertaa viikossa. http://yksipienielefantti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi jes taas yksi kiinnostunut lisää! Käyn kattoo sun blogin ja kuten oon jo muille sanonutkin niin ilmoittelen sitten mukaan valituille viikonlopun aikana :)

      Poista
  9. Heippa, tää vaikuttaa tosi kivalta idealta! Olisin kiinnostunut :) Oon pian 21-vuotta täyttävä nuori nainen Lahdesta, oon kirjottanut blogia vuodesta 2012 ja se on mulle tosi tärkeä harrastus. Kirjottelen siitä mitä mulle kuuluu, teen haastevideoita, paljon ostospostauksia ja aika paljon nyt vuoden sisään on ollut juttua au pairina työskentelemisestä, mutta palasin just muutama viikko sitten Tukholmasta Suomeen. Postailen mahdollisimman usein, yleensä noin joka toinen päivä. Olis kiva kuulua tälläseen blogitiimiin ja saada uusia kavereita joilla on samoja mielenkiinnonkohteita! :)

    http://andmaybethatsonlyanattraction.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogi kuulostaa ainakin tosi kivalta ja yritän tosiaan tähän tiimiinkin ottaa mahdollisimman monta kiinnostunutta mukaan :) Ilmoittelen tässä viikonlopun aikana valituille kun oon saanut käytyä kaikki blogit läpi!

      Poista
  10. Laittelen huomenna iltapäivällä tota omaa "mainosta" tästä tiimistä tonne blogini puolelle, joten laitanko siihen jotain ns aikarajaa,johon mennessä pitäisi osoittaa kiinnostuksensa? :) Entä haittaako esim vuoden heitto suuntaan tai toiseen tossa ikähaarukassa? :D Mahtavaa muuten, että tästä on näinkin moni kiinnostunut!!:)

    http://anskisss.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita aikarajaksi vaikka sunnuntaihin mennessä! Ja tosiaan ei haittaa jos ikä menee ihan vähän ton rajan yli tai ali. Ja mä oon kyllä kans aivan innostunut tästä kuinka moni jo tähän mennessä on osoittanut kiinnostusta :)

      Poista
  11. Moikka! Mua kiinnostaisi liittyä tähän bloggaajaporukkaan. :) Olen 23-vuotias opiskelijatyttönen Jyväskylästä, jonka väliaikainen asuinpaikka on Kroatian Split. Yhteensä olen blogannut neljä ja puoli vuotta, nykyisen blogini kirjoittamisen aloitin vuoden 2013 lopulla. Kirjoittelen ja kuvaan kaikenlaista oman kiinnostuksen mukaan. Olen avoin uusille ideoille ja kiinnostunut kovasti yhteistyöstä. :)

    http://unihiekkaahiuksissa.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vähänkö kuulostaa kivalta tuo Kroatiassa asuminen! Mutta muuten tosiaan samat sanat kuin edellisille eli katselen tässä viikonlopun aikana nää halukkaiden blogit läpi ja ilmoitan sitten mukaan valituille :)

      Poista
  12. Moi, tällainen tiimi vaikuttaa tosi kivalta idealta. Itselläni vähän tuo kirjoitusmotivaatio jäänyt vähiin, mutta tästä varmaan löytäisin senkin taas. Olen 23v yrittäjä ja kirjoittelen enimmäkseen töistä ja parisuhdeasioista. Harrastan myös valokuvausta ja näytteitä siitä löytyy myös blogin puolelta www.unelmiajatoimistohommia.fi :) palaillaan jos tiimiin mahtuu / pääsee mukaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkailen tosiaan näitä blogeja pikkuhiljaa läpi ja ilmoittelen sitten viikonlopun aikana (su) mukaan valituille :) Kiva että tosiaan kiinnostuneita löytyy näinkin paljon!

      Poista
  13. Moikka! :)<3 Minäkin olisin kiinnostunut :) En oo ennen törmännytkään vastavaan, kuulostaa kivalta idealta. Asustelen oulussa ja kirjoittelen milloin mistäkin, kauneus, ostokset, vaatteet, livbox, lifestyle. Olen 23-vuotias. www.mima93.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiva kun kommentoit :) Kurkkaan sunkin blogin ja ilmoittelen tosiaan luultavasti sunnuntaina valituille!

      Poista
  14. Hei! Idea blogiringistä kuullostaa kivalta! Oon kirjoitellut blogia aiemmin, harrastus mielellä lähinnä. Blogi käsitteli lähinnä mun elämää, perhettä ja kaiken näkösiä tapahtumia sen ympärillä. Töiden alkamisen jälkeen motivaatio ja ennenkaikkea aika blogia kohtaan hiipui, mutta monesti on ollut mielessä aloittaa kirjoittaminen uudelleen. Pian taas olisi aikaa kun äippälomat lähtee taas rullaamaan. Voisin tehdä joko kokonaan uuden, tai jatkaa vanhaan. Tässä vielä linkki edelliseen blogiini. :) http://crybabysblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käyn kurkkaamassa sunkin blogin ja ilmoittelen sunnuntaina sitten mukaan valituille :)

      Poista
  15. Täähän kuulostaakin hauskalta! Mää oon tällänen 17-vuotias tyttö ja kirjotan blogissani elämäntaparempastani. En ole kirjottanut kauan, mutta oon kuitenkin sitoutunut tähän hommaan. Ajattelin, että jos haluatte vähän erityylistä blogia mukaan, niin mä voisin sopia. Täältä ei löydy ihan vaan perus vaateostosten esittelyjä tai muuta sellasta. :)
    Haluaisin päästä messiin, jotta sais sellasta yhteisöllisyyttä ja tutustuis toisiin. Mä en oikeen oikeessa elämässä tunne oikeen ketään, kuka bloggais, niin tää olsi tosi kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogi kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta laitatko vielä jotain linkkiä että pääsen kurkkaamaan! :)

      Poista
  16. Blogitiimi kuulostaa hauskalta! Blogia oon pitänyt vähän vajaan vuoden. Olen 22-vuotias ja opiskelen viestintää yliopistossa. Blogi on lifestyletyyppinen: paljon postauksia opinnoista ja elämäntaparemontista, joskus myös ihan normi kuulumisia ja mydaypostauksia - mitä ikinä mieleen tuleekaan! Olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin ja tehdä yhteistyötä :). Varmasti saisi paljon ideoita!

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn kurkkaamassa sun blogin ja ilmoittelen tosiaan sunnuntaina mukaan valituille! Ja hei vitsit kun kiva törmätä viestinnän opiskelijan blogiin kun just keväällä hain opiskelemaan viestintää&journalismia :)

      Poista
  17. Hei! Vähänkö tää idea olis hyvä. Oon 16-vuotias ja blogia aiemmin vuosina 2012-2014, mutta sitä ei enää löydy ja aattelin alottaa alusta. Kirjottelen nyt kesäisin vaikkasun mitä, mutta syksyllä alkaa varmaan tulemaan enemmän lukio juttuja. Ja ei olisi mitään ongelmaa sitoutua tämmöseen :) ja en itse omista ketään ketään kaveria joka kirjottelisi blogia. https://vainkerraneletaan.blogspot.fi/ tossa vielä linkki mun blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Käyn kurkkimassa sunkin blogiin ja ilmoittelen huomenna tosiaan mukaan valituille :) Hyvältä ainakin kuulostaa sun blogi ja tää tiimi onkin just siksi niin kiva että tutustuu vähän muihin bloggaajiin ja saa sellaisen eräänlaisen tukijoukon!

      Poista
  18. Tää blogitiimi-idea kuulostaa ihan huipulta! Olisin kans kiinnostunut lähteen mukaan. Oon ite 19-vuotias jyväskyläläinen ja oon kirjotellut tätä nykyistä blogia päälle vuoden. Blogi on juurikin lifestylepainotteinen. Olis ihana päästä tutustuun muihinkin bloggaajiin paremmin! :)

    http://heliannika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaan sunkin blogiin ja ilmoittelen tosiaan huomenna sitten mukaan valituille :) Mäkin odotan tästä tiimistä varmaan eniten sitä, että pääsee tutustumaan muihinkin bloggaajiin!

      Poista
  19. Täällä myös yksi kovasti blogitiimistä kiinnostunut bloggaaja! :)

    https://hhedes.blogspot.fi/

    Blogin tällä puolella kirjoittelee 26- vuotias nainen, joka on hurahtanut bloggaamiseen ja shoppaamiseen! Pyrin postaamaan joka toinen päivä. Aihealue on laaja: uusia ostoksia, suuri määrä asukuvia inspiraation lähteeksi, tuotearvosteluja sekä videoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaan sunkin blogin läpi ja ilmoittelen myöhemmin tänään mukaan valituille :)

      Poista
  20. Oon ite ollut kiinnostunut tästä samaisesta aiheesta jo jonkin aikaa ja tämä on oikeastaan todella hyvä idea. Todella kiinnostunut siis. Olisi kiva tietää et on sellane oma, luotettava tiimi, josta voi kysyä neuvoja jos tarvitsee blogin suhteen ja aina ei itse keksi postauksia, joten yhteinen postaus kerran kuusa tuo ainakin jotain sisältöä blogiin sitten jos on sellainen kausi jolloin ei ole inspiraatiota postusten suhteen.

    Oon itse pitänyt blogia sellaset kuutisen vuotta ja blogin aihe on muuttunut muutaman kerran. Tällä hetkellä ylläpidän lifestyleblogia, josta löytyy myös kauneuteen, muotiin sekä hyvinvointiin liittyviä postauksia. Pelkkää kuvien napsimista ja tekstien kirjoittamista blogi ei pelkästään ole. Tuossa hiukan yli vuosi sitten lisäsin videot blogiini, joten niitäkin siis sieltä löytyy. Pyrin postaamaan ainakin kaksi postausta viikossa, mutta yksi on ehdoton ja videoita julkaisen kerran viikossa. Päivä ei ole aina sama, sillä se toisi aina paineita postausten ja videoiden suhteen. Bloggaaamisen kuuluu olla hauska harrastus eikä mikään työ.

    http://paula-thewolf.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }