Sivut

16.7.2016

(KESÄ)PUUHAA PIKKURAHALLA X 10

Kesäloma tai vapaailta, muttei mitään tekemistä? Vai onko rahat lopussa, vaikka loma on tuskin ehtinyt alkaa? Ei hätää, päätin nimittäin listata teille kivaa kesä/lomapuuhaa pikkurahalla, osa näistä on myös täysin ilmaisia!


kirjasto: Kirjastosta voit lainata kirjoja, lehtiä tai vaikkapa jonkin leffan. Lukemisen tai elokuvan parissa kuluu taatusti aika ja itse kirjastoon menemisestäkin voi tehdä mielenkiintoisen "retken" käyttämällä vaikka eri reittiä kuin yleensä tai menemällä pyörällä jos on mennyt sinne aina autolla. Voit myös kokeilla vaihtelun vuoksi naapuripaikkakunnan kirjastoa.

valokuvaus: Lähde kameran kanssa kiertelemään joko lähiseutua tai ota alle bussi/juna/pyörä ja mene vähän pidemmälle kuvailemaan. Voit yrittää kuvata vaikkapa jonkun teeman (esim. uusi kohtaa vanhan, rakennukset, kasvun ihme, elämän lahja) perusteella jos perus kameran kanssa haahuilu kyllästyttää.


kuntoilu: Valitsitpa sitten salitreenin, ryhmäliikuntatunnin, uimisen, pyöräilyn tai kotitreenin aika kuluu kuin huomaamatta, kunnosta tulee pidettyä huolta ja hintaa voit säädellä miettimällä minkä hintaisia esim. ryhmäliikunnat eri paikoissa ovat.

picnic: Ota mukaan sisarus, kaveri, sukulainen tai mene itseksesi picnicille. Kun ostat seuralaisen kanssa eväät puoliksi, tulet säästäneeksi myös hieman rahaa. Picnicin voit pitää omalla pihalla, jossakin kivassa puistossa tai sateen sattuessa vaikkapa parvekkeella/terassilla.

valokuvien katselu: Esimerkiksi omaa wanhojentanssipäivää tai jotain ikimuistoista reissua on ihanaa muistella kuvien kautta. Jos omat kuvat on jo katsottu moneen kertaan, voit katsoa vaikkapa isovanhempiesi, vanhempiesi tai kavereidesi kuvia. Tämä saattaa olla myös kaverin kanssa tuplasti hauskempaa - varsinkin jos päädytte lapsuuskuvien pariin.


askartelu/tuunaus: Askartele esimerkiksi taulu huoneeseesi, synttärikortti ystävälle tai leikkaa lehdistä kuvia inspiraatiokollaasiksi. Voit myös tuunata erilaisia asioita, kuten vanhoja vaatteita tai huonekaluja.

unelmointi: Mitä haluaisit tehdä ja missä olla 5, 10 ja 15 vuoden päästä? Minne matkustaisit jos sinulla olisi rajaton mahdollisuus valita? Voit myös selvittää mitä sinun pitäisi tehdä saavuttaaksesi esimerkiksi tietyn työn tai opiskelupaikan.

musiikin kuunteleminen/soittaminen: Jos soitat jotain soitinta tai laulat, tylsän hetken tullen on parempaakin parempi syy harjoittaa näitä musiikkijuttuja. Myös musiikin kuuntelu karkottaa tylsyyden - varsinkin jos kaivat esiin vanhoja levyjä tai soittolistoja.


haasteet: Tästä, tästä ja tästä löydät erilaisia haasteita, joita voit tehdä sekä yksin että yhdessä jonkun kanssa. Voit aloittaa myös esim. jonkinlaisen kuvahaasteen (yksi kuva joka päivä viikon/kuukauden/vuoden ajan, 20 kuvaa arjesta kuukauden/puolen vuoden aikana tms.) tai vaikkapa jonkin vatsalihas- tai muun kuntoiluhaasteen.

ilmaistapahtumat/ikkunashoppailu: Lähde yksin tai kaverin kanssa kaupungille ikkunashoppailemaan. Jos rahaa on, niin miksei ihan kunnonkin shoppailua voisi harrastaa. Ilmaistapahtumia ei välttämättä ole kovin helppoa löytää juuri omasta kaupungista, mutta esim. monille kuntosaleille ja harrastuksiin on ilmaisia tutustumiskertoja, joita kannattaa mahdollisuuksien ja mielenkiinnon mukaan hyödyntää.

Toivottavasti tästä listasta oli hyötyä edes jollekin! PS. pahoittelen aiheeseen liittymätöntä kuvitusta, mutta viime aikoina säät eivät ole oikein suosineet kuvailua ja aikakin on ollut vähän kortilla, joten... : Jenny

6 kommenttia :

  1. Kirjastoissa käyminen on kyllä niin ihanaa <3 siellä on jotenkin tosi kiva tunnelma. Joskus tykkään ihan vaan kävellä hyllyjen seassa ja katsella, minkänäköisiä kirjoja siellä on :D. Joskus lainaankin, mutta ne tahtovat jäädä pöydälle pölyyntymään... ehkä pitäisi joskus mennä ihan kirjastoon lukemaan, niin saisi luetuksi.

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään tosi paljon siitä kirjaston tunnelmasta <3 Joskus pitkien koulupäivienkin jälkeen jäin vaan kävelemään sinne hyllyjen väliin joksikin aikaa kun piti aina odottaa bussia ja kirjasto oli siinä matkan varrella. Kiitos kommentista :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }